Hiljan ja Vihtorin lastenlapset


Ahoranta-blogin avulla olen saanut selville mistä olen kotoisin ja missä paikkani on. Koko korona-ajan on päässäni pyörinyt sukuasiat elämäniloa tuoden. Se liittyi vähän kaikkeen tekemiseeni. Syksyllä sain valmiiksi esim. kuvan sukupuutauluni.

Serkkujen blogi
Tällä blogikirjoitukselle tullaan Hiljan ja Vihtorin lapsista lähemmäs nykypäivää. Sen kohteena olemme me H&V:n lastenlapset. Käytän tässä blogissa meistä nimitystä serkut. Osa meistä syntyi ennen sotia 1930-luvulla, osa sotien aikana ja suurin osa sotien jälkeen. Edustaapa osa serkuista suuria ikäluokkiakin. Nuorimmat serkuista syntyivät 1960-luvun lopussa. Meitä on aikuisikään ehtineitä yhteensä 27. Rajan taakse meistä on jo siirtynyt  yhdeksän. 

Osa serkuista pitää yhteyttä toisiinsa, sisarukset tiiviimmin, mutta oletan, että ylipäänsä serkkujen välinen yhteydenpito on vähäistä. Kun setämme ja tätimme kuolivat, me serkut saatoimme tavata hautajaisissa. Siitäkin on aikaa kulunut. Yhtenä blogin tavoitteena tutustua toisiimme. Siinä yhteydessä on sopivaa muistella myös serkujamme, jotka ovat kuolleet. 

Tämäkään serkkujen blogikirjoitus ei onnistu ilman hyvää sukulaisten ja ystävien keskeistä yhteistyötä. Luotan siihen, koska olen saanut aikaisempien kirjoitusten tekemisestä mukavia kokemuksia. Haluan olla tässä tekemisessä aktiivinen ja aloitteellinen. 

Kirjoittelen tähän blogikirjoitukseen "serkkujen aikakaudesta" ja "maailman muutoksista" missä olemme eläneet. Ajattelen muutoksia asumisessa, työssä, koulutuksessa, sosiaaliturvassa, vaurastumisessa, kiireessä, yhteisöllisyydessä, elämänarvoissa yms.

Viritysmusiikkina serkkujen blogiin on ystäväni ja toverini, Pohjois-Karjalasta lähtöisin olevan tamperelaisen trubaruuri Ilmo Korhosen tekemä laulu Me sotaveteraanien lapset. Voit kuulla sen napsauttamalla em. laulun linkkiä.

H&V:stä ja Pohjois-Satakunnasta eteenpäin

Edellisessä blogikirjoituksessa olivat keskiössä Hiljan ja Vihtorin lapset ja heidän elämänsä. Me serkut olemme seurausta siitä, että H&V:n lapset löysivät kumppanin, jonka kanssa puuhasivat meidät. Samalla saimme em. kumppaneilta jotakin lisää ominaisuuksiimme ja H&V:n ahorantalaisuuteen.  

Sukumme on Kankaanpään seuduilta. Monet Hiljan ja Vihtorin lapsista löysivät elämänkumppaninsa samoista maisemista: Jämijärveltä ja Ikaalisista. Elämä ja toimeentulo kuljetti osan H&V:n lapsista  Suodenniemelle ja suurimman osan Tampereelle. Anja oli perheestä ainoa, joka jäi juurilleen.

H&V:n lapsien juuret olivat Vihunkylän savesta. Useista heistä tuli 1.polven kaupunkilaisia. Osa meistä serkuistakin on edelleen "maalainen", vaikka asuukin kaupugissa. Ja osa serkuista on syntynyt kaupungissa, mutta kaupunkilaisuus ei heillekään ole vielä täydellistä.

Serkkujen tarinat

Serkkujen tarinoiden kokoaminen alkoi tammikuussa 2021.

Alla olevassa kuvassa ovat serkut, joiden tarinat on tarkoitus saada sukumme blogiin. Huhtikuun loppuun mennessä julkaistut tarinat on merkitty vihreällä.


Kevään 2021 aikana on kertynyt yli puolet serkkujen tarinoista. Syksyllä 2021 on tarkoistus julkaista vielä puuttuvista mahdollisimman monta. Kunnioitan kyllä sitäkin, jos joku serkku ei halua tietojaan leviteltävän.    

Serkkujen tarinat on linkitetty pilvipalvelu Driveen. Se aiheuttaa sen, että ko. tarinoita  pääsevät lukemaan vain ne sukulaiset, jotka ovat antaneet minulle sähköpostiosoitteensa. Kun tarinat valmistuvat, ne löytyvät napsauttamalla linkkiä serkkujen tarinoiden sivulle. 

Serkkujen tarinat ovat syntyneet monella tavalla. Joku tarina on tullut minulle täysin valmiina ja olen sen julkaissut siitä vaan. Useimmat tarinat olen tehnyt serkun tai hänen läheistensä kanssa yhdessä. Viimeisin (Helin tarina) on syntynyt niin, että serkku etsi tarinaansa kuvat ja toimitti ne minulle. Kuvat saatuani haastattelin serkkua tunnin verran puhelimessa. Näiden tietojen ja aineistojen pohjalta oli mukava tehdä luonnos, jonka tarinan kohde vielä tarkasti ennen sen julkaisemista. Hyvä tapa tämäkin.
Haastattelin Heliä yllä olevan suunnitelman pohjalta. Nautin näistä puheluista - toivottavasti myös haastateltava.











Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vihtorin ja Hiljan jälkeläiset

Hiljan ja Vihtorin lapset